Aloitetaan varusteiden oikeaoppisella pukemisella. Pukemisjärjestys riippuu melontaliivien mallista. jos liiveissä on ns. haararemmi aloitetaan niiden pukemisella ja aukkopeite vedetään liivien päälle mahdollisimman ylös kainaloihi. Jos liiveissä ei ole haararemmiä, puetaan ensin aukkopeite, sitten vasta liivit. Aukkopeite kannattaa kääriä ylös, jotta se ei jää melojan alle kajakkiin istuttuessa. Kajakin luukut kannattaa tarkistaa että ovat varmasti kiinni ja ohjaussysteemit pelittävät (peräsin ja säätöevä)

Kajakin kantaminen

Yksin kantaessa kajakki kulkee helpoiten olalla:
Etsi istuinaukon reunasta kohta jossa kajakki pysyy tasapainossa ja nosta kajakki kuljellään istuinaukko itseesi kohden olalle. Varmistava ja ohjaava otekäsi on olan tasalla. Toinen käsi auttaa tasapainotamaan ja pitämään tarvittaessa kajakkia paikallaan.

Kaksin kantaessa kannattaa kantajien pitää kiinni rungosta. Etenkään täysin kuormattua kajakkia ei kannata kantaa ”kantokahvoista”, koska niitä ei ole yleensä mitoitettu täyden kuorman rasitukseen. Kajakin siirtämisen helpottamiseksi ja keventämiseksi on olemassa myös erilaisia kärryjä, joista pienimmät mahtuvat helposti myös kajakin tavaratilaan tai kansiköysistöön.

Lähtö ja paluu eli kajakkiin meno ja pois tulo

Laiturilta lähdettäessä kajakki laitetaan veteen mielummin keula lähtösuuntaan/tuulen yläpuolelle.
Aukkopeite nostetaan takapuolen alta. Laiturilta lähdettäessä istutaan laiturille jalat kohti keulaa laiturin suuntaisesti. Otetaan ote kajakin aukonkehyksen etu- tai takareunasta. Toinen käsi on laiturilla varatalon kohdilla.
Jalat laitetaan kajakin sisään keskilinjan molemmin puolin ja sitten nostetaan takamus penkille suoraan (tai takakannen kautta, jos kyseessä on pieniaukkoinen kajakki).
Mela on hyvä olla lähellä. Aukkopeite kiinnitetään takaa keskeltä alkaen n. vartalon kohdalle jonka jälkeen peitteen saa pingotettua etureunan yli niin että peitteen edessä oleva lenkki ”kauhukahva” jää näkyviin etukannen päälle. Viimeisena jos vielä tarvetta peitteestä saa asetettua paikoilleen loppu osan peitteen sivusta.
Pois tulossa (muistithan nostaa säätöevän/ peräsimen ylös) peitteen saa auki helposti peitteen edestä ”kauhukahvasta”, toinen jalka vedetään koukkuun mahdollisimman lähelle takamusta ja noustaan laiturille suoraan tai takakannen kautta kädellä laiturista tukien.

Luonnonrannasta lähtö vaatii yleensä melan avuksi, mutta ei aina. Helpoin rauntautuminen ja lähtö on suojaisammasta rannasta kovapohjaiseen matalaan veteen. Varsinkin isoaukkoisesta kajakista voi nousta ja siihen voi mennä matalassa vedessä haara-asennosta jalat kajakin molemmin puolin. Kajakkiin mentäessä laskeudutaan haara-asennosta suoraan istumaan ja sitten nostetaan jalat kajakin sisälle. Vastaavasti kajakista noustessa nostetaan jalat istunaukon reunojen yli ja ponnistetaan istuimelta kyykkyasentoon ja siitä seisomaan.

Hieman vaativammassa maastossa, kun sopiva hieman korokkeenomainen lähtöpaikka on valmiiksi katsottuna, nostetaan kajakki veteen rannan suuntaisesti. Asetutaan mela poikittain istuinaukon takareunaa vasten, niin että melan rannanpuoleinen lapa rannassa tai pohjassa tukemassa kajakkiin nousua. Käsi joka ottaa aukon takareunasta kiinni puristaa myös melan varteen. Rannan puolelta otetaan tukea samaan tyyliin kuin laiturista tukea otettaessa. (Mela toimii aputukena ja aivan koko vartalon painoa ei kannata varata melan varrelle.) Poistuminen kajakista onnistuu samaan tapaan. (muistithan nostaa säätöevän/ peräsimen ylös) Eli lukitaan mela istuinaukon taakse ja pidetään kiinni samalla kädellä melasta ja kehyksestä. Rannan puolelle tukea nojaten ja käsivoimia apuna käyttäen noustaan kajakista ulos rannanpuolenen jalka edellä.

Jalkatukien säätö

Kunnollinen ja tukeva jalkatuki on kajakissa ehdoton. Melottaessa osa vartalon voimasta välittyy jaloista lähtien.

Peruskajakeissa saattaa olla yksinkertainen neljän- tai viidenpisteen ns. kiinteät pykälä- /porrasjalkatuet, johon jalat asetetaan mukavan ryhdikkäästi istuen. Perinteisiä säädettäviä jalkatukia (Keepers, Yakima) säädetään vapauttamalla klipsi jalkatuen takaa ja liu’uttamalla tukea sopivaan kohtaan, kun tuki on kohdallaan vapautetaan klipsi jolloin tuki lukittuu. Markkinoilla on monenlaisia muitakin jalkatukia joissain säätö tapahtuu lukitusripaa nostamalla ja siitä vetämällä ja työntämällä, joissain taas lukitusripa käännetään auki asentoon jolloin jalkatuen saa liu’utettua haluttuun kohtaan jonka jälkeen lukitusripa taas käännetään lukkoasentoon.

Helpoimmaksi systeemiksi on yleistynyt ns. smarttrackin jalkatuki, jossa ripaa nostetaan ylös ja tikkua liikuttamalla jalkatuki säädetään haluttuun kohtaan, ja kun kohta on löytynyt jalkatuki lukittuu automaattisesti vapattamalla säädintikku.

Istuma-asento

Hyvä istuma-asento on kaiken melonnan perusta. Kun jalkatukien etäisyys on säädetty, sinun tulisi istua kajakissa ryhdikkäästi selkä suorana, mutta luontevasti ja rennosti asento voi olla n. 5-10 astetta eteenpäin kallistuneena. Päkiät jalkatuilla, kantapäät lähes vastakkain. polvet voivat olla löyhästi tuettuina kantta tai reisitukia vasten ei kuitenkaan puristuksessa. Jalat muodostavat ylhäältä katsottuna ”salmiakkikuvion” Näin istuttaessa pystyt kontrolloimaan kajakkia hyödyntäen koko vartaloasi.

Kaikista tehokkain eteenpäin melonta-asento on kuitenkin kilpa- ja kuntokajakki tyyliin polvet kevyesti yhdessä – kohden kajakin kantta tai hieman istuma-aukon reunuksen yläpuolelle. Meloja, joka istuu jalat jatkuvasti täysin ”lukittuna” reisitukien alle, menettää pääosan vartalonkierrosta, jota jalkojen poljennan tulisi tukea.

Hyvässä istuma-asennossa melojan selkä ei kosketa istuma-aukon takareunaan eikä myöskään voimakkaasti paina ns. selkätukeen (selkäremmiin). Selkäremmin käyttö jakaa melojien mielipiteitä, mutta erityisesti markkinoille tulleita valtavilla ”jenkkinojatuoteilla” olevia selkäremmejä olisi hyvä välttää koska ne estävät vartalon kierron ja kajakkiin menon ja pois tulon.

Ote melasta

Riittävän leveä melaote helpottaa melomista, liian kapea ote tekee melomisen tehottomaksi ja raskaaksi.

Ote on parin parin nyrkin verran hartialeveyttä suurempi. Sopivin oteleveys löytyy yleensä kokeilemalla ja kokeneemman opastuksella. Otteen pitää olla molemmin puolin symmetrinen, eli molemmat kädet yhtä kaukana lavoista. Melat ovat nykyään lapamuodoltaan epäsymmetrisiä, eli lavan pidemmän reunan pitää olla ylhäällä ja lyhyempi vettä kohti.

Oikean käden ote melan varresta on kiinteä. Oikea käsi kääntää tai kiertää melaa ja vasemman käden ote sallii kierron. Vasenkätisiä meloja on myös olemassa, mutta käyttö on enemmän tottumuksesta millä lähtee liikenteeseen ja suurin vasenkätisistäkin meloo oikean käden otteellisilla meloilla.

Kiertoliikkeellä saadaan kumpikin melan lapa veteen oikeassa asennossa, sillä melan lavat ovat kulmassa toisiinsa nähden. Jos mela on kajakkiin ja meloja tyyliin ja kokoon nähden sopiva, tulee melan kierto hyvin luontevasti osaksi sujuvaa melontatekniikkaa.

Melaote on mielummin löysä kuin tiukasta rystyset valkoisena puristava. Ojentavan käden otetta löysätään ja sormia lepuutetaan työnnön aikana.

Melaote on sopivan levyinen, kun kyynärpäät muodostavat n. 90asteen tai hieman alle olevan kulman

Eteenpäin melonta

Tehokas eteenpäinmelonta on tärkeä taito. Pidempiä retkiä ei huonolla tekniikalla pysy tekemään, ja kun tekniikka on kunnossa, lyhyemmätkin lenkit tuntuvat leppoisammilta ja matka taittuu joutuisammin.

Melonnan voiman tuottamiseen käytetään koko vartaloa. Pelkästään käsivarsia käyttävä melontatyyli on raskas ja väsyttävä. Voima lähtee jaloista asti ja siinä käytetään hyväksi vartalon kaikkia lihaksia. Ponnistus alkaa jaloista ja jatkuu varalon kiertona, yhtenä jatkuvana liikkeenä.

Mela painetaan veteen edestä noin varpaiden tasalta ja nostetaan ylös suunnilleen kyljen kohdalla. On tärkeää upottaa melan lapa kerralla reippaasti veteen. Vetävä käsi on vedon alussa aivan suorana. Vetävän käden puoleinen jalka ponnistaa lisävoimaa ja painuu jalkatukea vasten samalla kun vartalo kiertyy vedon puolelle. Vedon kanssa samanaikaisesti tapahtuu vastakkaisella puolella käden ojennus, joka tehostaa vedon vaikutusta ja vie melan toisen lavan valmiiksi seuraavaa vetoa varten. Vetävä alakäsi pysyy suorana tai koukistuu korkeintaan hieman vedon loppua kohti. Yläkäsi toimii tukipisteenä jonka avulla voima välittyy melaan.

Yläkäden ranne ei saa taipua mutkalle, eikä käsi saa painua vedon loppuvaiheessa alas. Kyynärpää pyritään pitämään lähes olkapään tasolla.Ojentavan käden otetta melan varresta voi löysätä, sormet avautuvat hieman. Kokenut meloja ei purista melan varresta. On tärkeää, että molemmat ranteet pysyvät suorina melonnan aikana.

Melontaliike on rytmikäs ja sitä suorittavat lihakset rentoutuvat välillä ojentuessaan. Vetoon valmistuva käsi ojentuu suoraksi noin melojan ohimon tai rinnan korkeudella, vartalo kietyy vedon puolelle. Jalat polkevat rytmikkäästi, vetävän puolen jalka ponnistaa jalkatukea vasten samalla kun ojentavan puolen jalka löysää painetta.

Harjoittele liikkeitä rauhallisesti miettien mitä teet.

Pysähtyminen ja peruuttaminen

Melan asento käsissä pysyy samana kuin eteenpäin melottaessa. taaksepäin melottaessa ja jarruttaessa ojentavan ja vetävän käden roolit muuttuvat ja lapojen selkäpuolella työnnetään vettä itsestä poispäin. Nopein keino pysäyttää liikkuva kanootti on meloa liikesuuntaa vastaan. Eteenpäin liikkuva kanootti pysäytetään melomalla taaksepäin ja peruuttava kanootti melomalla eteenpäin.

Kajakin ohjaus

Tapoja on useita. Kanoottia voidaan kääntää melavedoilla, peräsimellä tai ”kanttaamalla” eli kallistamalla kajakkia. Peräsimellä varustettu kajakki voi tuntua helpolta rakaisulta. Kannattaa kuitenkin opetella ensin melomaan peräsimettömällä kajakilla. Tällöin melontatekniikka kehittyy monipuolisemmaksi ja oikeaksi ja peräsimen mahdollisesti rikkoutuessa meloja ei joudu kokonaan tuulen armoille. Kokemuksen karttuessa voi sitten siirtyä peräsimen ja evän käyttöön.

Alkuun voi huomata että kajakin suunnassapito ei olekaan niin yksiselitteisen helppoa ja siihen voivat vaikuttaa monet tekijät:

Meloja saattaa istua kajakissa jonkin verran toispuoleisesti, jolloin kajakki on hiukan kallellaan. Tällöin kajakki pyrkii kääntymään sille puolelle jolla vesilinja on lyhyempi.

Oikeakätisellä veto on yleensä voimakkaampi oikealla puolella, mikä pyrkii kääntämään kajakkia vasemmalla, myös toispuoleinen ote melasta tekee saman vaikutuksen ja kajakki tuppaa kääntyä sille puolelle missä varsipituutta on enemmän.

Kajakki on myös altis tuulelle, aallokolle ja virtauksille, jotka vaikuttavat kulkusuuntaan.

Yleisin ja helpoiten opeteltava ohjaustapa on kaariveto. Kaarivedossa mela tekee ulkokaarteen puolella laajan puoliympyrän muotoisen vedon. Veto voi olla voimakas puoliympyrä tai vain vähän voimakkaampi normaaliveto. Samalta puolelta voidaan tehdä useita peräkkäisiä kaarivetoja tai sovittaa eteenpäinmelontaan pari voimakkaampaa vetoa samalta puolelta.

Kaarivetoa voidaan käyttää liikkeessä tai paikoillaa, eteenpäin tai taaksepäin. Takaa eteenpäin tehty kaariveto kääntää kanoottia tehokkaasti, mutta jarrutttaa vauhtia, eli kuluttaa matkaa tehdessä tarpeettomasti energiaa kun kajakki on kiihdytettävä uudelleen.

Liikkeessä olevaa kanoottia voi kääntää käyttämällä myös melaa peräsimenä. Mela painetaa veteen kanootin takana lähellä kanoottia. Lapa on suorassa siten että se ei jarruta. Lapaa käännettäessa ulospäin kanootti kääntyy melan suuntaan. Melaperäsin toimii parhaiten hyvässä vauhdissa.

Peräsimettömiä kajakkeja voidaan ohjata kallistamalla eli ”kanttaamalla”. Liikkuvan kajakin kallistaminen vasemmalle kääntää keulaa oikealle ja päinvastoin. Kanttaus tehdään lantiolla. Vain kajakki kallistuu, vartalo pysyy pystyssä ja melojan painopiste kajakin päällä. Kanttaamalla ohjaaminen mahdollistaa tehokkaan eteenpäin melonnan myös käännöksissä.

Sivuttain melonta

Kanoottia joutuu joskus melomaan suoraan sivulle päin, esimerkiksi rantaa, laituria tai toista kanoottia lähestyttäessä. Sivuttaismelonnassa mela viedään veteen kajakin kyljen suuntaisena. Mela on melkein pystyasennossa. Alemmalla kädellä melaa vedetään kohti kanoottia ja vetoa autetaan ylemmällä kädellä. Kyljen lähellä melan lapa käännetään kohtisuoraan kanootin kylkeä vastaan ja siirretään se vedessä vedon alkuasentoon. Kokemattomalla tämä tyyli saattaa kaataa kajakin helposti jos lapa menee kajakin alle. tällöin on hyvä päästää välittömästi ylemmän käden ote. Melan liikkeen voi myös muuttaa kanootin kyljen suuntaiseksi. Melan lapa on kokoajan vedessä ja mela pystyssä. Mela kulkee ”kahdeksikkona” vedessä ikään kuin levitettääisiin voita leivälle. Mela liikkuu edestakaisin ja melan kulmaa muutetaan hieman aina suunnan vaihdon yhteydessä siten että mela työntää vettä kanootin alle. Voit tehostaa sivuttain siirtymistä kallistamalla kajakkia vastakkaiseen suuntaan, painopisteen ollessa kuitenkin kajakin päällä.

Tuen ottaminen vedestä ”melatuennat”

Tuennat ovat hyödyllisiä korjaamaan ja ennaltaehkäisemään mahdolliset tasapainon menetykset. Tukea otettaesssa viedään mela lappeellaan kupera puoli alaspäin veden pintaan joko varalon sivulle tai takaviistoon. Vauhdissa parhaan tuen saa takaviistosta ettei lavan reuna ”leikkaa veteen”.

Lappeellaan olevaa melaa voi myös vetää pitkin veden pintaa tai sillä voi lyödä ”tuentaiskun”.

Tuki voidaan ottaa myös yläkautta, kun kajakki on kallistunut jo niin paljon, että alakautta tuenta ei enään onnistu. Tässä tapauksessa mela viedään veteen kovera puoli alaspäin ja tukeva käsi ylhäällä.

Melonta kaksikolla

Kaksikolla melottassa pätevät täysin samat perussäännöt kuin yksikölläkin melottaessa. Yhteistyön onnistumiseksi kaksikoissa on kuitenkin yleensä peräsin, jolloin melonta on lähinnä eteenpäin menoa ja suunanpito ja oja ohjaus hoidetaan peräsimellä. Kaksikon mallista riippuen takamelojan on yleensä seurattava etumelojan tahtia, mutta pidemmissä istuinaukot kauempana toisistaan olevissa kaksikkokajakeissa onnistuu myös ns. ristiin melominen.

Inkkarilla eli avokanootilla melominen

Avokanootilla melotaan yksilapaisilla meloilla. Vaikka kajakkimelonnan ja avokanootimelonnan melontatekniikat muistuttavat hyvin paljon toisiaan, on niiden suoritustapa hieman erilainen.
Koska avokanootissa melontaliike on toispuoleinen, matkamelonnassa etu- ja takameloja vaihtavat säännöllisesti melontapuolta. Kun etumeloja vaihtaa puolta, on takamelojankin vaihdettava, eikä meloja juuri koskaan laiteta samalle puolelle kanoottia. Molemmat melovat samaan tahtiin. Eteenpäin melonnassa mela painetaan veteen vartalon etupuolella. Veto aloitetaan kun koko lapa on vedessä. Vartalo kiertyy samaan tapaan kuin kajakkimelonnassa. Mela pyritään pitämään mahdollisimman pystyssä eli kädet päällekäin. Kanootin laitaan ei saa nojata käsillä, vartalolla eikä melalla. Voima melontaan saadaanvartalon kierrosta ei käsillä vetämisestä. Perämeloja pitää avokanootin suunnassa. Kanootti pyrkii kääntymään perämelojan melan vastakkaiselle puolelle. Tämän korjaamiseksi perämeloja käyttää J-vetoa. Normaalivedon loppuvaiheessa mela jätetään peräsimeksi takaviistoon ja käännetään samalla yläkäden peukalo alas. Melanlapaa kanootista poispäin työntäen nostetaan mela vedestä. Mela toimii näin hetken peräsimenä korjaten kanootin suuntaa. Jokaista melanvetoa ei välttämättä tarvitse päättää J-vetoon. Tarpeen voi olla käyttää vain joka toisessa tai kolmannessa vedossa J-vetoa. Ohjaava J-veto voi olla on alkuun hiukan konstikas , mutta hyvin tärkeä etenkin pidemmillä retkillä.
Kanootin trimmaaminen eli painon jakaminen on toinen tapa jolla suunta saadaan pidettyä. Vastatuuleen melottaessa siirretään painoa eteen, myötätuulessa taakse. Tämän voi tehdä joko varusteiden tai melojien painopistettä siirtämällä.

Avokanootin kääntäminen ja sivuttain melonta

Avokanootissa ei ole peräsintä kääntämistä tai evää suunnan pitämistä varten. Kaikki ohjausliikkeet tehdään melomalla tai kanootin painopistettä muuttamalla. Avokanoottia melotaan yleensä kaksin ja melojien yhteistyö korostuu. Yleensä etumeloja toimii moottorina ja takameloja peräsimenä. Takameloja voi käyttää melaa peräsimenä. Tämä tekniikka toimii matkamelonnassa. Myös kaarivetoja voi käyttää samaan tapaan kuin kajakilla. Kanootin saa käännettyä paikallaan kun etumeloja tekee kaarivedon normaalisti ja takameloja taaksepäin, ”huopaamalla”. Melat ovat tällöin eripuolilla kanoottia
Kanootti saadaan likkumaan sivuttain samalla tekniikalla kuin kajakki. Melat voidaan laittaa samalle puolelle kanoottia, aloittelevat melojat voivat kuitenkin näin helposti kaataa kanootin. Varmempi tapa on tehdä toisella melalla vastakkaiselta puolelta normaalia sivutain melontaa ja vastakkaiselta puolelta ”työntävää” melontaa käyttäen melan selkäpuolta.

Kaatuminen

Kaatumistakin kannattaa hajoitella. Monet vasta-alkajat pelkäävät kaatumista liikaa, joka välittyy epävarmuuden tunteena muuhun melontaa. Kajakilla olisi hyvä harjoitella reiluja kallistuksia ja kaatumista, jolloin tietää että ei se kastuminen niin kauheaa olekaan. Etenkin koskimelonnassa kaatumiset ovat yleisiä ja osa normaalia melontaa.

Kaatuessa todennäköisesti meloja putoaa ulos kajakista ennen kuin huomaakaan. Jos kuitenkin jäät kajakkiisi, pysy tyynenä, avaa aukkopeite ”kauhukahvasta” ota kiinni istuinaukon reunoista, ja työnnä itsesi ulos kajakista. Muista kuitenkin pitää kiinni melastasi. (Huom! Vasta-alkajille emme välttämättä suosittele neopreenisia peitteitä koska ne ovat jäykempiä ottaa hätääntyessä auki, eli etenkin neopreeni ja ns. combipeitteiden aukaisua on hyvä harjoitella)

Kaatuminen ei sinänsä ole vaarallista, mutta kylmällä vedellä melojaa uhkaavat kylmettyminen ja hypotermia.

Veteen joutuneen pitää pysyä kanootin lähellä, pitäen kiinni kajakin kansinaruista tai kahvoista. Vesilastissakin oleva kanootti pysyy kyllä pinnalla, mutta se saattaa olla tuulen ja aallokon vietävänä. Kajakkiin takaisin nousu onnistuu toisen melojan avulla tai esimerkiksi melan toiseen lapaan kiinnitettävän ilmapussin eli ”melakellukkeen” avulla.
Pelastautumistekniikoita on useita ja niitä harjoitellaan yleensä melonnan jatkokursseilla ja seurojen turvallisuuskoulutuksissa.

Kaatuneen kajakin voi nostaa vedessäkin nopeasti pystyyn, jos hallitsee eskimopyörähdyksen. Eskimon tekeminen ei ole välttämätöntä ja suurin osa melojista sitä ei edes osaa. Eskimo on kuitenkin yksi hyödyllisimmistä itsepelastustaidoista ja sen osatessa varmuus melontaan avoimillakin vesillä kasvaa huomattavasti.

Ohjeita kajakin kuljetukseen, säilytykseen ja huoltoon

Kuljetettaessa kajakkia auton katolla kajakki saa ylittää auton etupuskurin metrillä ja takaa kahdella.
Auton keulan ja perän ylitykset merkitään punaisella lipulla. (kun kajakki ylittää takaa yli metrin verran tai keulan puolelle tulee ylitystä)
Pimeällä liikuttaessa kajakki tulisi ylityksissä merkitä kirkkaalla ja punaisella valolla
Kajakkien kuljetuksessa käytössä on hyvä olla kuljetuskaaret, joita on olemassa U:n ja J:n mallisia. Jos kannen muodot sallivat niin satunnaisessa kuljetuksessa kajakin voi kuljettaa myös nurinpäin.
Kaikista tukevimmin kajakki kulkee kylkiasennossa J-kaarilla. Suositut foamiset muotoillut U-kaaret taas ovat hieman näppärämmät koska ne eivät vaadi työkaluja asennukseen ja pois ottamiseen. Osaavaa opastusta saa varmasti kokeneelta melontakaverilta tai alan liikkeestä. Erityisen paljon huolenpitoa kuljetuksessa vaativat ”hauraammat” mallit eli ultrakevyet kunto ja kilpakajakit, core (ns. kennojäykisteiset)-rakenteiset kuituretkikajakit, mutta myös edullisemmista muovimateriaaleista tehdyt polyeteenikajakit. Myös +15 asteisilla helteillä on hyvä muistaa että etenkin muovikajakkien pohjat ovat kovilla ja kuljetuskaariksi suositellaan J-kaaria. Hyvät sidontaliinat on karheammasta materiaalista tehdyt pikalukolliset sidontaliinat, joissa lukkosuoja, nämä maksavat markettiliinoja ehkä pari euroa enemmän, mutta käyttöero on huomattava. Räikkäliinoja emme suosittele käytettäväksi missään tapauksessa.

Perusteet ja ohjeet welhonpesä.fi