Liukulumikenkiä testaamassa Kalajalla

Mainoksissa ja lehtijutuissa olen nähnyt kuvia liukulumikengistä ja nyt olinkin innoissani kun sain kaverilta lainaan OAC:n valmistamat 127 cm pitkät liukulumikengät.  Tässä yksi linkki tuotteeseen: http://www.welhonpesa.fi/tuote/3421/oac-wap-uc127-ea-siteella

Ensimmäinen yllätys tuli jo kotipihassa kun nostin sukset autoon: Autossani  ei ole kattotelinettä ja olenkin joutunut kaatamaan takapenkin selkänojan, jotta saan normaalit metsäsukset mahtumaan autoon.  Nämä lyhyet sukset sujahtivat näppärästi takapenkin jalkatilaan poikittain – 127 cm pituudesta tai oikeammin sanottuna lyhyydestä on hyötyä.

Kalajan parkkipaikalla sujautan sukset jalkaan.  EA side on helppokäyttöinen, käyttöohjetta ei tarvitse tavata, vaan tumpelompikin käyttäjä hahmottaa siteen pituuden säätömekanismin heti. Pohjassa on oranssi lipukka, jota nostamalla voi säätää siteen pohjan pituutta.  Kenkä kiinnittyy siteeseen hammastetuilla muoviliuskoilla, jotka kiristetään räikkäsysteemillä.  Sidetyyppi on monille varmasti tuttu lumilautasiteistä, itselläni samanlainen kiristyssysteemi löytyy koskikajakin istuimen säätömekanismista.  Itse sukset ovat lyhyet ja leveät läpyskät, joiden pohjassa on keskiosassa kiinteä pitokarva ja kärjessä ja kannassa  liukupinta.  Suksessa ei ole juurikaan jalkavuutta, joten  karvapohja ei irtoa lumesta eteenpäin liukuessa.

Sitten sauvat käteen ja hiihtämään.  Ensimmäinen ajatus on painokelvoton, suksi muljuaa puolelta toiselle ja tuntuu että koko ajan joutuu keskittymään suksien ohjaamiseen.  Tuntuma on täysin erilainen kuin pitkillä metsäsuksilla hiihtäessä.  Niillähän suksenkärjet käännetään lähtiessä osoittamaan määränpäätä kohden ja sen jälkeen saa keskittyä maisemien katseluun ilman että koko ajan tarvitsee vahtia mihin sukset ovat menossa.

Ensimmäisen kerran alan ymmärtää näiden suksennäköisten läpysköjen ideaa kun tulen Paskolammin torpanraunioille nousevaan ylämäkeen.  Muutaman päivä sitten joku on hiihtänyt Kalajalle tavallisilla suksilla ja jäljistä näkee, että hän on temunnut rinteen ylös hankalasti haarakäyntiä.  Minä sen sijaan kävelen rinteen ylös tasaista kävelyvauhtia, pohjassa oleva karva pitää tampatulla polulla hyvin ja edes sauvoja ei tarvitse käyttää apuna.

Laavulla istuessa kirkastuu myös syy miksi ensivaikutelma oli pettymys.  Lyhyen suksen näköinen ulkonäkö hämäsi minut vertaamaan näitä normaaliin metsäsuksiin.  Metsäsukset on tehty hiihtämiseen, eli niillä päätarkoitus on eteneminen paikasta toiseen.  Liukulumikengät näyttävät suksilta, mutta luonteeltaan nämä ovat lumikengät, hiihtämiseen on tarjolla paljon parempiakin suksia.  Siispä lumikengät jalkaan ja etsimään löytyisikö näille sopivaa käyttötarkoitusta.  Oikaisu Vuorikalajan jään yli on vielä melkoista paarustamista, eteneminen on selvästi nopeampaa ja kevyempää kuin lumikengillä kävely, mutta hitaampaa ja raskaampaa kuin oikea hiihtäminen.  Koska suksissa ei ole juurikaan jalkavuutta, niin karvapohja jarruttaa koko ajan ja suksinkärki  hakee edelleen suuntaansa.

Vuori-Kalajan pohjukassa  katson ylös rinteelle  ja  usko meinaa loppua.  Suksien kanssa tuonne nousisi vain,  jos nostaa sukset olalle.  Lumikengillä nousu onnistuisi hitaasti ja varmasti, mutta  ylhäällä olisi paidanselkämys hiestä märkänä.  Liukulumikengillä nousu on lähinnä kävelyä, osittain helpompaakin kun ei tarvitse pelätä kengän lipsuvan.  Jyrkimmät kohdat kiertelen loivasti siksakkia. Sivurinteessä huomaa heti selvän  eron lumikenkiin – kapeahko suksi ei väännä sivukaltevassa nilkkaa niin voimakkaasti sivuttain kuin leveämpi lumikenkä, joten nilkat ja polvet rasittuvat vähemmän.  Myös kääntymiset onnistuvat helposti kun suksi on lyhyt ja pitää hyvin.  Paikkapaikoin lumen pinta on jäässä ja siellä tulee näkyviin ikävämpi piirre – suksen reunassa ei ole teräskanttia, joten se ei pure kovaan sivurinteeseen, vaan pyrkii lipsumaan sivuttain.

Päästessäni Kalajan laelle en malta ihastella maisemia.  Huomio kiinnittyy pieniin koskemattoman hangen peittämiin kalliopenkkoihin, joita on päästävä heti kokeilemaan.  Ensimmäinen laskuyritys on vähän hapuileva, yritän aurata suksilla, mutta se ei näin lyhyillä suksilla oikein toimi.  Muutaman toiston jälkeen alan päästä juonesta kiinni – lievä etunoja, polvet hiukan koukussa, sukset rinnakkain ja käännökset tehdään vartaloa kallistamalla.  Vauhti ei kiihdy missään vaiheessa liikaa ja käännökset piirtävät koskemattomaan hankeen  rauhallisia kaaria.Tämä on niin hauskaa, että parhaita nyppylöitä tulee laskettua usempaankin kertaan.

Seuraavaksi on aika kokeilla hyppyjä kalliopenkoilta.  Etsin sopivan reilun metrin korkean kalliorapun, jossa on alapuolella tasaisen näköistä maastoa. Pikkaisen vahtia ja komea leiskautus alas.  Hypylle tuli pituutta n 0,7 m ja tyylipisteistäkään ei kannata kehua, mutta hauskaa oli.  Lumikengillä tärähdys olisi käynyt paljon pahemmin vanhoihin polviin, näillä lasku jatkoi liukuna eteenpäin ja polvet kestivät paremmin.

Paluumatkalla  alas vuorelta käytin samaa reittiä etelän kautta kuin ylös tullessakin.  Pohjoispään kautta kiertävä reitti olisi saattanut olla liian jyrkkä ensikertalaiselle.  Aivan jyrkimmät kohdat liuin sivuittain, näin lyhyillä suksilla se onnistui ihan hyvin.  Valtaosa laskusta oli sopivan jyrkkää, siinä pystyi valitsemaan ajolinjat puiden välistä ja laskemaan lyhyinä vetoina kumpareelta toiselle.  Laavulta parkkipaikallekin matka sujui jo vähän paremmin.  Jalat olivat tottuneet ja suksia ei enää tarvinnut koko ajan ohjata tietoisasti,  Toki huomasi, että jalat joutuvat tekemään koko ajan töitä erilailla kuin pitkillä suksilla hiihtäessä.

Side toimi koko ajan loistavasti.  Käännöksissä sai vääntää suksea ihan reilusti, ilman, että tarvitsi pelätä suksen irtoamista jalasta.  Side oli myös tukevan tuntuinen ja se ei heilunut sivuttain vaan koko ajan oli tunne, että jalka ohjaa suksea tarkasti.  Erityisplussan side sai hiljaisuudesta.  Monien lumikenkien siteet pitävät kävellessä kovaa muovista kolahtelua.  Tästä siteestä ei kuulunut mitään ääntä, vain suksen karvapohja piti pientä suhinaa koko ajan.  Näitä siteitä ei voi kuin suositella normaaleihinkin metsäsuksiin.  Minulla metsäsuksissa tällä hetkellä käytössä oleva Finngrip easy retkiside häviää näille 10 – 0  kaikissa muissa ominaisuuksissa paitsi hinnassa.  Hinnaneroa on noin 40 euroa, mutta minusta tuo on melko pieni lisähinta siitä tunteesta, että siteen toimintaan voi aina luottaa.

Liukulumikenkäilyssä tarvitaan myös kunnolliset isosompaiset suksisauvat, ilman niitä homma ei toimi.  Sauvojen pitää vielä olla hiukan normaalia pidemmät, koska isosta sommasta huolimatta ne tulevat uppoamaan pehmeään hankeen jonkinverran.

Missä sitten näitä itse käyttäisin?

Suksien haastajaksi näistä ei ole jos pitää hiihtää järven jäällä tai muuten tasaisessa maastossa pidempi matka, siellä suksi on ylivoimainen.  Sen sijaan edut alkavat löytyä lumikenkäilyn puolelta eli jyrkistä rinteistä, tiheistä pusikoista, helposta kuljetettavuudesta ja säilytyksestä.  Liukulumikenkäilyn henki löytyy kuitenkin ihan jostakin muualta kuin eduista ja faktoista.  Se löytyy siitä hymystä, joka leviää kasvoille kun pääsee hommasta jujulle.  Ne vain yksinkertaisesti ovat hauskat välineet talvisesta luonnosta nautiskeluun silloin kun liikutaan niille sopivissa olosuhteissa. Ne saattaisivat sopia myös talvella luontokuvausta harrastavalle tai metsästäjälle joka kulkee lyhyttä lenkkiä risukkoisessa tiheässä metsässä.  Metsästäjät osaavat myös arvostaa teräskantin puuttumista, ei tarvitse pelätä koiran käpälien jäämistä kantin leikkaamaksi. Todennäköisesti myös melko moni työkseen metsässä lyhyitä matkoja liikkuva vaihtaa lumikengät tai metsäsukset liukulumikenkiin. Saattaisin myös harkita näitä talviselle tunturivaelluksella ahkion kanssa pehmeän lumen aikaan, jos tarkoituksena on koluta tuntureita ylös alas ja päivämatkat ovat lyhyitä.

Ennen kuin ostan itselleni, haluan kuitenkin päästä kokeilemaan saman valmistajan 147 cm pitkiä liukulumikenkiä käytännössä.  Niissä on teräskantti, joka parantaa sivupitoa kovalla hangella ja niiden pitäisi olla hiihto-ominaisuuksiltaan pykälää paremmat kuin lyhempi sisarmalli.  Kokeilemalla selviää, kumpiko olisi minun käyttöön parempi .

KalajaRetkeily

Markku Utriainen